riemukasta oikeaa titityytä kuului tänään talvisen oloisessa säässä! ensimmäinen tänä - hmh- keväänä. ti-tyytähän on kyllä kuulunut ja tyy-tiä ja muita uusia sovelluksia jo vaikka kuinka paljon, mutta tämä yksilö oli varmaankin kuunnellut isoäitiään tai oli muuten perinteen harrastaja.
tämä päivä oli lintupäivä pitkästä aikaa. ruokintapaikalla iso parvi urpiaisia, koiraat ah niin hehkuvan punapäisinä ja -rintaisina, tali- ja sinitiaisia ja viherpeippoja, joiden keltaiset myös loistavat jo.
luin muistokirjoitusta tuonilmaisiin siirtyneestä tea istasta: hän oli lintuihminen! kirsikka moring kirjoittaa hesarissa, että kymmenet lintulajit tulivat heti paikalle, kun ista astui puutarhaansa...ja linnuilla oli nimet, samat pariskunnat palasivat joka kevät.
mietin, olisiko siniovisessa voinut tapahtua samaa, jos sinne olisin jäänyt asumaan. ainut mitä sieltä oikeastaan kaipaan, on linnut. siellä kävi yhtenä keväänä nokkavarpunenkin! ja rautiaisen näin siellä ensimmäisen kerran ja eräänä talvena pihaan asteli fasaaniherra... pyrstötiaisten parvet poikkesivat säännöllisesti. ensimmäisenä keväänä tiellä asteli sepelkyyhkypari, joka selvästikään ei pitänyt minun muuttamisestani reviirilleen. joutsenet suorittivat päivittäiset ylilennot ja kurkien huuto kuului lähipellolta.
ehkä tänä keväänä lähden aamuisin linturetkille...metsiin ja rantaan ja pitkin?
perjantai 21. helmikuuta 2014
perjantai 7. helmikuuta 2014
uutta elämää?
ranteen murtumisesta on yli kaksi kuukautta, kipsikin ollut pois toista kuukautta.
voimat täysin vienyt yskä on poissa ja olen toista päivää jalkeilla viikon makaamisen jälkeen.
on tullut levättyä tämän vuoden alku.
siispä heti aamusta kävin laitattamassa hiukset täyteen vaaleita raitoja - kampaajalla sattui sopivasti aikaa.
tulin takaisin kirjakaupan kautta, kävin terapiassa enkä varannut uutta aikaa.
sitten tein ison kattilallisen kukkakaalimuussia ja vein pyykit pesutupaan, nyt jo toinen koneellinen menossa.
syötyäni olinkin ihan poikki...hesarin kanssa punkkaan. otin puolen tunnin unet lehden luettuani.
nyt voisi ehkä kokeilla kutomista, onnistuisko jo....
päivän linnut: viherpeipot, tiaiset ja varpuset äänessä, ilma kostea ja leuto kuin maaliskuun lopulla.
voimat täysin vienyt yskä on poissa ja olen toista päivää jalkeilla viikon makaamisen jälkeen.
on tullut levättyä tämän vuoden alku.
siispä heti aamusta kävin laitattamassa hiukset täyteen vaaleita raitoja - kampaajalla sattui sopivasti aikaa.
tulin takaisin kirjakaupan kautta, kävin terapiassa enkä varannut uutta aikaa.
sitten tein ison kattilallisen kukkakaalimuussia ja vein pyykit pesutupaan, nyt jo toinen koneellinen menossa.
syötyäni olinkin ihan poikki...hesarin kanssa punkkaan. otin puolen tunnin unet lehden luettuani.
nyt voisi ehkä kokeilla kutomista, onnistuisko jo....
päivän linnut: viherpeipot, tiaiset ja varpuset äänessä, ilma kostea ja leuto kuin maaliskuun lopulla.
torstai 6. helmikuuta 2014
kansallispäivä!
kummityvär merikarvialla, se pohjoisista poissa, on 1/16 saamelainen -
hyvää kansallispäivää tuuli airikki!
puhuttiin juuri puhelimessa ja pikaisesti muistettiin hänen koulukotiaikojaan, jolloin kaikki inarista ja luusuasta ja mistä kaikkialta, satojen kilometrien takaa tulleet saamenkieliset lapset majoitettiin yksin huoneisiin, joissa kaikki muut olivat suomenkielisiä. eikä saamea saanut puhua.
luen juhlan kunniaksi leena valkeapään vuoropuhelua nils-aslak valkeapään tuotannon kanssa Luonnossa
hyvää kansallispäivää tuuli airikki!
puhuttiin juuri puhelimessa ja pikaisesti muistettiin hänen koulukotiaikojaan, jolloin kaikki inarista ja luusuasta ja mistä kaikkialta, satojen kilometrien takaa tulleet saamenkieliset lapset majoitettiin yksin huoneisiin, joissa kaikki muut olivat suomenkielisiä. eikä saamea saanut puhua.
luen juhlan kunniaksi leena valkeapään vuoropuhelua nils-aslak valkeapään tuotannon kanssa Luonnossa
keskiviikko 5. helmikuuta 2014
päivitystä
luin eilen läpi toisen blogini - olin ajatellut poistaa sen kokonaan.
vaan enpä poistakaan, linkitän sen tähän
oli hyvä lukea äidin hoitamisesta, nähdä taas ne käsikuvat. ja kiva lukea ihanuuden ilmestymisestä ja siniovisessa touhuilusta ja sen puutarhasta (jonne yllättävää kyllä ei ole ikävä. tämä vanha rivitaloasunto on niin sopiva ja kiva.)
mä oon aina ajatellu olevani paljon lukeva ja kirjoittava luontoihminen.
paljon mä luenkin - ja olen kirjaihminen, kirjat siis esineinä vetoaa ja vie viimeisetkin rahat, jotkut kirjat vain on pakko omistaa. osan voi lainata kirjastosta.
jossain vaiheessa oli muutama vuosi(ko?), jolloin en pystynyt lukemaan, kirjat kyllä edelleen kulkivat mukana, mutta mikään ei oikein vetänyt.
päiväkirjaa olen kirjoittanut aina siihen asti kun aloin enemmän opetella ikonien maalausta, sitten se jäi. niinkuin ikonien maalauskin...toistaiseksi? vai liittyivätkö nuo yhteen? siitä on joka tapauksessa vuosia, ehkä päiväkirjat jäi viime vuosituhannelle? kirjakaapin oven taus on täynnä päiväkirjoja ja -vihkoja, joita joskus kuvittelen...
luonto sitten. seison ikkunassa ja katselen lintuja ruokintapaikalla. ja muistan hoitokoirien kanssa kulkemista siniovisen ympäristössä, pelloilla ja metsissä - jolloin suunnittelin oikeaa retkeilyä, kahvitermarin ja ihanuuden kanssa, keväällä, korkealle mäelle mistä näkyy järvi....tai kun kahlasin siellä koskikarapurolla...tai melomista -käytiinkin kerran ihanuuden kanssa viime kesänä systerin inkkarilla - niin ja olinhan mä sienessä riitan kanssa, uitiinkin. mutta että luontoihminen, että lähtisin metsiin ja pitkin? vaeltamaan ja tulille,oikeasti? laavun annoin muutossa kummityttärelle, sille joka on pohjoisista poissa....
päivän linnut (koko talven tähän asti):
urpiaisia, joukossa pari tundraurpiaista
viherpeippoja
sini- ja talitiaisia
kuusitiainen (joita kilmu on nähnyt kaksi)
käpytikka
keltasirkkuja
varpusia ja pikkuvarpusia
harakoita, naakkoja, variksia
pähkinähakki ylilennolla
luettuja
markku heikkilä & antti tentz, merkintöjä ob-joelta
salman rushdie, joseph anton muistelmia
torsti lehtinen, kainin merkki
paul-erik haataja, jenkki
tri eben alexander, totuus taivaasta
(miksi ihmeessä Proof of Heaven: A Neurosurgeon's Journey into Afterlife on täytynyt suomentaa "totuudeksi" taivaasta ja alaotsikko "tiedemiehen silmiä avaava kuolemanrajakokemus" - en edes tarttunut kirjaan kaupassa - sain ystävältäni lainaksi...ja luin kun pääsin noiden juttuje ohi...)
kesken edelleen
leena valkeapää, luonnossa, vuoropuhelua nils-aslak valkeapään tuotannon kanssa
panelius, santti, tuusvuori, käsikirja
a.e. nordenskiöld, vegan matka euroopan ja aasian ympäri, I osa
....ja monta muuta
vaan enpä poistakaan, linkitän sen tähän
oli hyvä lukea äidin hoitamisesta, nähdä taas ne käsikuvat. ja kiva lukea ihanuuden ilmestymisestä ja siniovisessa touhuilusta ja sen puutarhasta (jonne yllättävää kyllä ei ole ikävä. tämä vanha rivitaloasunto on niin sopiva ja kiva.)
mä oon aina ajatellu olevani paljon lukeva ja kirjoittava luontoihminen.
paljon mä luenkin - ja olen kirjaihminen, kirjat siis esineinä vetoaa ja vie viimeisetkin rahat, jotkut kirjat vain on pakko omistaa. osan voi lainata kirjastosta.
jossain vaiheessa oli muutama vuosi(ko?), jolloin en pystynyt lukemaan, kirjat kyllä edelleen kulkivat mukana, mutta mikään ei oikein vetänyt.
päiväkirjaa olen kirjoittanut aina siihen asti kun aloin enemmän opetella ikonien maalausta, sitten se jäi. niinkuin ikonien maalauskin...toistaiseksi? vai liittyivätkö nuo yhteen? siitä on joka tapauksessa vuosia, ehkä päiväkirjat jäi viime vuosituhannelle? kirjakaapin oven taus on täynnä päiväkirjoja ja -vihkoja, joita joskus kuvittelen...
luonto sitten. seison ikkunassa ja katselen lintuja ruokintapaikalla. ja muistan hoitokoirien kanssa kulkemista siniovisen ympäristössä, pelloilla ja metsissä - jolloin suunnittelin oikeaa retkeilyä, kahvitermarin ja ihanuuden kanssa, keväällä, korkealle mäelle mistä näkyy järvi....tai kun kahlasin siellä koskikarapurolla...tai melomista -käytiinkin kerran ihanuuden kanssa viime kesänä systerin inkkarilla - niin ja olinhan mä sienessä riitan kanssa, uitiinkin. mutta että luontoihminen, että lähtisin metsiin ja pitkin? vaeltamaan ja tulille,oikeasti? laavun annoin muutossa kummityttärelle, sille joka on pohjoisista poissa....
päivän linnut (koko talven tähän asti):
urpiaisia, joukossa pari tundraurpiaista
viherpeippoja
sini- ja talitiaisia
kuusitiainen (joita kilmu on nähnyt kaksi)
käpytikka
keltasirkkuja
varpusia ja pikkuvarpusia
harakoita, naakkoja, variksia
pähkinähakki ylilennolla
luettuja
markku heikkilä & antti tentz, merkintöjä ob-joelta
salman rushdie, joseph anton muistelmia
torsti lehtinen, kainin merkki
paul-erik haataja, jenkki
tri eben alexander, totuus taivaasta
(miksi ihmeessä Proof of Heaven: A Neurosurgeon's Journey into Afterlife on täytynyt suomentaa "totuudeksi" taivaasta ja alaotsikko "tiedemiehen silmiä avaava kuolemanrajakokemus" - en edes tarttunut kirjaan kaupassa - sain ystävältäni lainaksi...ja luin kun pääsin noiden juttuje ohi...)
kesken edelleen
leena valkeapää, luonnossa, vuoropuhelua nils-aslak valkeapään tuotannon kanssa
panelius, santti, tuusvuori, käsikirja
a.e. nordenskiöld, vegan matka euroopan ja aasian ympäri, I osa
....ja monta muuta
maanantai 10. syyskuuta 2012
jälkeenpäin
äiti siunattiin lauantaina.
minun pitää mennä koirulaan viikoksi.
en haluaisi lähteä kun siellä on vaikea olla.
haluaisin lähteä jonnekin pois.
muualle, kauas.
pois tästä.
kotona aukoo nuppujaan clivia, viiskymppinen kasvi jonka kummityär toi vuosia sitten ja joka nyt ensi kerran kukkii, minulla.
keväällä neljä kukkaa avannut valkoinen orkidea alkoi lauantaina tiputtaa kukkiaan.
äidin kuolinpäivänä oli takapihan krassit täynnä keltaisia, punaisia, oransseja kukkia.
sain lilliltä orkidean, valkoisissa kukissa tummanpunainen keskusta.
tapaan keskiviikkona lillin kylän kahvilassa. tulen vaikka taksilla.
kerään viimeiset tuoksuherneen kukat ja nuput mukaan nallelaan.
kerään kamat,koneen, kirjoitusvälineet ja kalenterin ja vaatteita ja soitan taksin ja menen.
jääkaapista pitää muistaa ottaa ruuat mukaan.
hautajaisissa oli ihanaa lohisoppaa ja täytekakkukahvit.
minun pitää saada syömiseni kuntoon enkä minä jaksaisi.
itkettää vain.
väsyttää niin.
vaikkei enää tarvi ravata sairaalassa-
tai juuri siksi.
minun pitää mennä koirulaan viikoksi.
en haluaisi lähteä kun siellä on vaikea olla.
haluaisin lähteä jonnekin pois.
muualle, kauas.
pois tästä.
kotona aukoo nuppujaan clivia, viiskymppinen kasvi jonka kummityär toi vuosia sitten ja joka nyt ensi kerran kukkii, minulla.
keväällä neljä kukkaa avannut valkoinen orkidea alkoi lauantaina tiputtaa kukkiaan.
äidin kuolinpäivänä oli takapihan krassit täynnä keltaisia, punaisia, oransseja kukkia.
sain lilliltä orkidean, valkoisissa kukissa tummanpunainen keskusta.
tapaan keskiviikkona lillin kylän kahvilassa. tulen vaikka taksilla.
kerään viimeiset tuoksuherneen kukat ja nuput mukaan nallelaan.
kerään kamat,koneen, kirjoitusvälineet ja kalenterin ja vaatteita ja soitan taksin ja menen.
jääkaapista pitää muistaa ottaa ruuat mukaan.
hautajaisissa oli ihanaa lohisoppaa ja täytekakkukahvit.
minun pitää saada syömiseni kuntoon enkä minä jaksaisi.
itkettää vain.
väsyttää niin.
vaikkei enää tarvi ravata sairaalassa-
tai juuri siksi.
sunnuntai 2. syyskuuta 2012
sunnuntai 15. heinäkuuta 2012
mustavariksia ja meriharakoita
mä oon nähny mustavariksen tätä ennen kerran.
menin siis tarkistamaan suuresta lintukirjasta,johon olen havaintojani merkkaillut.
no,mustavariksen kohdalla on rasti -mutta merkintä "kevät -81"!
muistan ihan varmasti, kuinka kouluaikaan kerroin isälle sen nähneeni - ja se oli totisesti paljon aikaisemmin.
isäkin kuoli jo -72.
jokin aika sitten isolla valkoisella ylös ajaessamme olin näkevinäni mustavariksia haaransillan ympyrässä. silloin se jäi tarkistamatta, mutta tänä viikonloppuna niitä oli siellä taas! ja ne ovat mustavariksia! niitä oli myös kempeleen eteläisessä liittymässä lauantaina ja haaransillalla tänään, noin kymmenkunta.
torstai-iltana oli oulun satamassa meriharakoita, ihana mustavalkoinen lintu punaisine nokkineen ja jalkoineen! niitä olin aikaisemmin nähnyt turussa vepsän saaressa muutama vuosi sitten.
niitä oli pareittain ja jokunen yksinäinen sataman alueen nurmikoilla lokkien seassa. ehkä kymmenen kaikkiaan. meriharakka on saaristolintu, mutta saattaa pesiä myös sisämaassa "puuteollisuuden läheisyydessä kuorikasoilla", ja kuten kerran tiitsan kuvablogista (http://tiitsankuvablogi.blogspot.fi) huomasin, tässä melko lähelläkin!
lumijoen varjakassa uiskenteli pari sorsaemoa poikasineen: tukkakoskelo ja luultavasti tavi. tavin pienen pienet pallerot huvittivat meitä sukeltelemalla, plopsahtamalla kuin pienet korkit veden alle ja taas ylös.
tänään alaspäin ajellessamme näkyi pitkästä aikaa kurkiparvi, toistakymmentä yksilöä pellolla syömässä. myöhemmin vielä yksi pariskunta. kaikki ilmeisesti pesimättömiä yksilöitä.
torstaina hyppäsin padasjoelta ison valkoisen matkaan. teiden pientareet ovat parhaassa kukassa: puna-ja valkoapilaa, angervoa, virmajuurta, kissankelloja, päivänkakkaraa, mataraa, kultapiiskua, horsmaa, hiirenvirnaa, niittynätkelmää, kurjenkelloa...tietenkin jossain vielä myös lupiinia - ja sitten yllätys: maariankämmekkää!
eilisellä moottoripyöräreissulla sai nauttia myös niiden tuoksuista.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)