päivän linnut

päivän ensimmäinen lintuhavainto: pelkkiä jälkiä.

koirat olivat jo haukkuneet (olen siis virassani koirienhoitajana su-ke), että harakat vievät pihalta heidän vartioimattomat luunsa. 

päästin koirat ulos, ja kas: 

ei tuiskua, ei tuulta, ei pakkasen pauketta! paksu valkoinen lumi peitti pihan - osa kirjottu linnunjäljillä luukokoelman ympärillä.

pari astetta plussan puolella, pilvipeite rakoilee, aurinko alkaa paistaa.

ruokintapaikalla on vilskettä. koirien päiväunien aikaan sen valloittavat harakat ja naakat.

muutoin päivän saldo:

talitiaisia

sinitiaisia

viherpeippoja

urpiaisia

käpytikkoja

tiklejä

ja juuri nyt: harmaapäätikka!


hesarista luin joensuun yliopiston puutarhan, botanian lakkauttamisesta ja samassa artikkelissa  mainittiin, että yksi keskeisistä kasvitieteellisistä puutarhoista sijaitsee oulussa.  siis sitä guuglaamaan - sinnehän on joskus mentävä! sivustolta löysin -paitsi monia mielenkiintoisia kasvilinkkejä, myös kiinnostavan blogin urbannature oulu, linkki mun lukulistassa.

ikäväviikonloppu

jo keskiviikosta alkaen väsytti niin.

vietin kotipäiviä, vain torstaina kävin kaupassa ja äitiä katsomassa.

perjantaina tajusin, että tuleva koirienhoito alkaakin jo sunnuntai-iltana - ja ahdistuin, vaikka hyvin tiesin, ettei minun tarvinnut ajatella sitä vielä.

ja sit oli ikävä. 

kun en lähtenytkään ihanuuden luo, niinkuin oli suunniteltu.

nukuin vain.

ja näin unia.

kiipesin seinähyllylle, jolla istui ihmisiä ja loikin anteeksipyydellen ja ylemmäs kiiveten heidän ylitseen: "mun pitää mennä äitiä ja pikkuveljeä katsomaan..."

"eikö ne nyt aikuiset kahdestaan selviä?" kysyi joku.

"äiti on 92-vuotias ja pikkuveli kehitysvammainen", vastasin.

menin sitten äidin luo, joka makasi keittiötuoleista tehdyssä sängyssä, pääpuolella kaksi mustaa tuolia.

"eikö sinun olisi parempi olla tuolla sängyssä?"

äiti vastasi kauhean agressiivisena jotain kielteistä, johon äkkiä tyynnyttelin, että ole  siinä vain jos voit...

hetken kuluttua hän oli siirtynyt naapurihuoneen sänkyyn ja minä ihmettelin hoitajille, miten hän oli onnistunut...

joku hoitaja vain kohautti olkiaan. 

liikuntakyvytön äiti on elokuun alusta ollut  vuodeosastolla, kun emme enää pystyneet hoitamaan häntä kotona -  ja pikkuveli on kuollut 35 vuotta sitten.

nyt olen koiria hoitamassa, eikä tänne tulo ahdistanut yhtään...

systeri lähti huonon kelin takia jo päivänvalolla kaupunkiin. 

en sitten mennytkään illalla sairaalaan.

ajattelin mennä tänään heti yhdeltätoista.
kahdentoista jälkeen siellä sitten olin: äiti oli  suihkutettu ja syötetty, eikä jaksanut herätä, juuri ja juuri tajusi minut.

kävin pankissa viemässä hänen hoitolaskunsa ja tyhjentämässä oman tilini.
kymppiä vaille viimeiset rahani sijoitin pieneen pulloon j. p. chenet'n punkkua, 3,55e ja kananmuniin, jauhelihaan,voihin, muutamaan jugurttiin ja leikemakkaraan,niin ja vessapaperiin, yht. 10,70e.

kirjastossa palautin entiset
P.D. James, Majakka
Henning Mankell, Likainen enkeli
Gary Snyder, Erämaan opetus (mielenkiintoisen näköinen Savukeitaan pikku kirja, jota en saanut luettua, Tero Tähtisen suomentama)
Kirjokintaat ja -neuleet 

 ja lainasin

20+12 muotoilutarinaa Helsingistä, toim. Katja Hagelstam, Piëtke Visser & Eva Lamppu
Olli Lehto, Perhosten värittämä maailmani
Maarit Verronen, Kulkureita & Unohtajia ja Kirkkaan selkeää (uusin oli houkuttelevasti siinä tiskillä mutta varattu)
Liza Marklund, James Patterson, Postikorttimurhat
P.D.James, Yksityispotilas


verronen on yks mun suosikkikirjailijoista. eniten kai olen tykännyt yksinäisestä vuoresta ja luolavuosista, vähiten normaalista elämästä - jos nyt muistan kirjojen nimet oikein.


p.d. jamesilta luin pitkästä aikaa majakan, jonka toivoin aina vain jatkuvan - ehkä juuri sen saarielämän kuvauksen takia.

kirjastotädin suosituksesta luin mankellin muistaaksei uusimman, likaisen enkelin: todella hyvä. kertoo ruotsalaisesta tunturin juurella kasvaneesta tytöstä toissa vuosisadalta, miten hän tuli kaupunkiin ja joutui pitkän linjan laivalle, josta jäi itä-afrikkaan. asettui hotelliin, joka paljastui ilotaloksi, jonka johtaja hänestä tuli. 
ajatuksia herättävä kirja nimenomaan afrikan valkoisen asuttamisen alkuajoilta ja sitä myöten rasismin synnystä.


kirjokintaita ja -neuleita olen pitänyt monta kuukautta,mutten saanut kuitenkaan tehtyä siitä mitään...


lisäksi mulla on lainassa 


Jacques Bonnet,Kirjaston henget jota luen ja merkkaan sivuja - siinä vain kiusaa se, että kirjoittaja mainitsee valtavasti minulle täysin vieraita, ranskalaisen kielialueen kirjoja!


jatkolainassa
Volter Kilpi, Alastalon salissa,jossa olen lukenut toisen luvun, jossa Pukkila kävelee Alastalon salissa peräsohvaan istumaan (24 s.) ja aloittanut kolmannen, jossa Härkäniemi valitsee itselleen piippua Alastalon piippuhyllyltä ja tuumailee ajankuluksi erinäisiä (seuraavat 71 sivua). luen alastaloa karppifoorumin lukupiirissä.


päivän linnut:
varpuset sirkuttivat naapurin orapihlaja-aidassa ja viherpeipot takapihan kuusessa virittelivät surinaansa. kuusamassa roikkuvissa talipalloissa naakkoja.


 

lupa olla

tänään mä oon vain ollut.

mitään muuta en ole saanut aikaan kuin tämän uuden  blogin.

jaksamaton, saamaton olo.
olin aamusta lähdössä lenkille - vieläkään en ole mennyt.
ajattelin jo antaa itselleni luvan olla menemättä äidin luo, mutta jos tästä kuitenkin lähtisi ulos...sitten voisi koukata sairaalan kautta...
huomenna menen kirjastoon ja vien äidin hoitolaskun pankkiin.
tiskata pitäisi, siivota keittiö, viedä roskat.
pestä pyykkiä.
järjestää kirjoja!


ei.


mä en jaksa.
mä meen sänkyy.
jos sitten lenkille?
 

oma blogi

mä oon diletantti.
vuosia sitten maila hakalan ja kristiina annalan omaoksa-kurssilla diletanttius muuttui positiiviseksi ominaisuudeksi.
vaikka edelleen ihailen intohimoisia ihmisiä, niitä jotka paneutuvat asioihin, pyrkivät tekemään viimeisen päälle, antamaan kaikkensa, kehittymään yhä eteenpäin, niitä jotka  osaavat ja tahtovat ja ennenkaikkea tietävät mitä tahtovat -
niin alan vähitellen kumminkin arvostaa itseäni monista asioista kiinnostuvana ja innostuvana - ja kaikkea omalla tavallani tekevänä.
ja pyrin eroon vertailusta.

niinkuin nyt tässä blogimaailmassa.
täällä on toinen toistaan ihanampia ja upeampia blogeja, kirjoituksia,kuvia.
mä nyt vaa aluksi kirjoitan.
tai teen mitä teen.

kivitaskukin lentää yhtäkauas kuin albatrossi

kivitasku pesi aikoinaan kotipihan kiviaidassa -sitten meni vuosikymmeniä kunnes sen taas kerran tapasin ja nyt osui silmiini tuo kiintoisa juttu sen muuttomatkoista.